Kirjeitä Etelä-Amerikasta - kuvitus

Kirjeitä-Etelä Amerikasta kirja on taiteellinen kuvaus käsittämättömän kauniista polkupyörämatkasta Andien vuoristossa ja Brasilian hiekkarannoilla. 

Matkan ensimmäisen vuoden ajan Jukka Salminen etsi Andien kätkettyjä helmiä polkemalla syrjäisiä reittejä jopa yli 5000 metrin korkeudella. Reissumiehen matka kulki huikeissa maisemissa sitkeiden laamojen ja mantereen alkuperäisasukkaiden, vuoriston intiaanien jylhillä sydänmailla. Amazonin altaan laitamilla Jukka polki halki villin huumeiden viljelysalueen ja sai siellä aavikkojen karuuteen kaivattua vaihtelua trooppisen sademetsän lämmöstä ja ympäristön vihreästä eloisuudesta. 

Brutaalien vuoriteiden rasituksilta Jukan pelasti lopulta hänen hyvän ystävänsä Tomin saapuminen matkaseuraksi tien päälle. Siitäpä se veijaritarina vasta syntyikin, kun kaverukset päättivät yhdistää pyörällä kulkemiseen heidän yhteisen harrastuksen, valtameren aalloilla surffaamisen. Ystävykset ostivat Brasiliasta surffilaudat ja rakensivat viemäriputkista niille kantotelineet polkupyöriinsä. Viimeistään elämä Brasilian paratiisimaisten hiekkarantojen kalastajakylissä pehmensi karaistuneet kulkijat nauttimaan rauhallisesti ja sydän avoinna maailman tarjoamista uskomattomista ystävyyksistä, kokemuksista ja opetuksista. 

Maailman kuulut sambakarnevaalit antoivat Jukan 75 000 kilometriselle pyörämatkalle sen viimeiset juhlavat käänteet ja kulkurin elämän jo ikuiselta vaikuttaneen liekin molempien matkamiesten sydämestä sammutti lopullisesti Baia Formosa, unelmien surffikylä Atlantin valtameren kauniin lahden pohjukassa.

Kilometrien koulima pyöräilijä kirjoittaa tien päällä kohtaamistaan asioista rehevästi ja rehellisesti läsnä olevan tarkkailijan näkökulmasta. Tämä puolentoista vuoden ja 14 000 kilometrin mittaisesta seikkailusta syntynyt matkakertomus on myös jatko-osa Jukan kirjalle 'Polkupyörällä maailman ympäri (SKS 2013)' ja samalla päätöstarina hänen kymmenen vuotta pitkässä projektissa pyöräillä halki kaikkien kuuden asutun maanosan.

Kirjan voi tilata webbisaitiltani: jukkasalminen.com

Sivu 16. Runoilijamies joka olisi mieluummin sarjakuvapiirtäjä. Bolivar-aukio, Bogota.

Sivu 16. Viehättävän ihana "mi querida mama" Paola nauttii täysin siemauksin mallin töistään. Eikä ollut minulla valittamista kameran toisella puolellakaan.

Sivu 18. Vaihtelevasti enemmän tai vähemmän herkullinen perinteinen kolumbialainen Tamal aamupala Pinzonien seurassa heidän sukulaistensa talolla Zipaquiran maaseudulla.

Sivu 19. Olinha se taas hienoa elää elämää, jossa kynnenaluset ovat maasta mustana ja omassa olohuoneessa on seurana perhosia ja sisustuksena kaiken maailman heiniä ja kukkasia.

Sivu 22.  Villa de Leyvan valtavan kokoisen aukion mukulakivillä kelpasi kolistella.

Sivu 22.  Paikallaan oleminen ja istahtaminen alas kahvilaan turisemaan paikallisten miesten kanssa soivat päivääni kaivattua lepoa Kolumbian ensimmäisen vuoritaipaleen päätteeksi.

Sivu 23. Jälleen eteenpäin, kohti vuoritien seuraavaa mysteeriä.

Sivu 23. Mies kertoi minulle, että hänen perheensä asuttamassa upeassa laaksossa on ikuinen rauha ja sen rehevillä mailla kasvaa mikä tahansa. Joessa virtaa kuulemma aina vesi ja ilmasto on ihmiselolle täydellinen.

Sivu 23. Pienen kylän ratsastaja. Hän ei ole kuitenkaan se viisivuotias poika, josta kerron kirjassa ja joka otti minut vastaan samassa paikassa kuin mikäkin kyläpäällikkö!

Sivu 24. Söin perheen ravintolassa herkullisen lounaan ja sen jälkeen me kaikki pidättelimme iltapäivän rankkasadetta katsomalla televisiosta paikallista saippuasarjaa.

Sivu 24. Tulikärpästen valaisema leiripaikkani pienen pienessä vuoristometsässä.

Sivu 25. Mies kutsui minut kylään ja istahtamaan alas raikkaalle Lulo-mehulle. Entinen suuryritys Ericssonin insinööri oli vanhemmalla iällään nauttinut maaseudun rauhasta ja laajentanut tietoisuuttaan perinteisillä alkuperäiskansojen menetelmillä.

Sivu 34. Sebastian polki minut treenilenkillään kiinni Bogotan liikenteen sekamelskassa ja kutsui minut saman tien vieraaksi omaan kotiinsa.

Sivu 37. Keski-Kolumbian vuoriston kumpuilevaa maaseutua.

Sivu 38. Nuorimies ratsasti yltä päältä hiessä olevan hevosensa kanssa hirmuisella laukalla ylös vuorenrinteen pilviin. Minä itse sen sijaan koin äkillisen ruokamyrkytyksen ja kulkuni ylös 4500 metriin oli tuskaisen hidasta.

Sivu 39. Frailejonales kasvit ympäröivät helmimäisen kaunista ylänköjärveä Los Nevadosin kansallispuistossa.

Sivu 39. Armeron tragedian valtavan tuhon ja voiman aikaansaama kanjoni.

Sivu 40. Tulin vuoritien murtamaksi, mutta jollakin tavalla sain kammettua itseni 4500 metriin.

Sivu 40. Pääsin pitkän raskaan päivän päätteeksi kylmää sadetta pakoon hylättyyn ravintolaan.

Sivu 40. Tähän bonuksena vielä yksi kuva Los Nevadosin ylängön herkkäpiirteisistä ihmeistä.

Sivu 42. Karkkimaisen ihanan Salenton sarjakuvamaisen pääaukion suloisia rakennuksia.

Sivu 42. Löysin Salentosta oivallisen paikan toipua vatsataudista.

Sivu 43. Kyllä Herra Salmisella loksahti suu ammolleen kun yhtäkkiä kaikkialla ympärillä alkoi kohota tuhansia langanlaihoja, maailman korkeimpia palmukasveja. Mikä uskomaton yllätys!

Sivu 43. Kyllä on valkoisella hevosella kerrassaan upeasti sisustettu keittiö!

Sivu 43. Elämää parhaimmillaan. Päivän työt on tehty ja enää pitää vain levätä ja syödä.

Sivu 43. Sohvalla kolumbialaista TV-sarjaa katsomassa.

Sivu 46. Katherynen kanssa Silencion kuumilla lähteillä.

Sivu 52. Verrattoman iloinen Uuden Vuoden aatto ystävien seurassa Juntasissa, keskellä luonnonhelmaa.

Sivu 56. Kohtasin tienpäällä samana päivänä kolme uutta pyöräilijäystävää. Parivaljakko Ludo(vas.) ja Ben, sekä yksinäinen Maximo olivat kaikki matkalla etelään, joten lyöttäydyimme kaikki yhteen.

Sivu 58. Kohtasimme yhden ajopäivän aikana Rio Magdalenan kahdesti. Molemmilla kerroilla pysähdyimme uimaan, ja toisella kertaa otimme Maximon kanssa joen leveässä kohdassa uintikisan sen toiselle puolelle.

Sivu 58. Kaupan myyjä pienessä kuumassa kylässä, jonka olemus sai minut deja vu:n lailla palamaan muistoissani Ugandaan.

Sivu 59. Tuonne jonnekin takanapäin olevien mäkien taakse hukkasimme minua ja Maximoa huomattavasti hitaammat ranskalaiset.

Sivu 59. Maximon kanssa leirinuotiolla tuskaisen kuumalla Tatacoa-aavikolla.

Sivu 59. Tatacoa-aavikon taikaa.

Sivu 60. Ratkiriemukkaan energinen Maximo keräsi luonnollisella olemuksellaan faneja ympäri Kolumbiaa.

Sivu 61. Tapasimme jälleen kerran kauniin Rio Magdalenan ja tällä kertaa pystytimme yöleirin sen rantaan.

Sivu 62. Kolumbia yllätti meidät jälleen kerran monipuolisuudellaan, kun pyöräilimme täydeksi yllätykseksemme viininviljelyalueelle. Vietimme yön tällä pienellä viinitilalla.

Sivu 63. San Agustinin pienessä kaupungissa minun oli aika pitää lomaa ja parannella lääkityksellä pois sitkeä Los Nevadosin vuorilla alkanut vatsavaiva.

Sivu 67. Kauppiasperhe Etelä-Kolumbiassa, jonka takapihalla telttailin yhden yön.

Sivu 71. Kylmän sateisen päivän lounas vaarin ja muorin lämpimässä keittiössä.

Sivu 72. Quiton historiallisen kaupungin kauniita katuja.

Sivu 75. Oli kerrassaan hienoa, että löysin Kolumbian Tatacoa-aavikolle hukkaamani Benin uudelleen Quitosta ja Equadorissa matkamme jatkui jälleen yhdessä.

Sivu 76. Yleensä huipultaan lumipeitteinen aktiivinen tulivuori Tungurahua oli purkautunut vain kolme viikkoa aiemmin, joten lumesta ei ollut nyt tietoakaan, mutta tuhkaa oli sen ympäristössä senkin edestä.

Sivu 77. Mitä upeimpia teitä tulivuorien syleilyssä. Alueen tiet olivat monin paikoin tuhkan peitossa.

Sivu 77. Pidimme lounastauon talon terassilla, jonka asukkaat olivat lähteneet kaikkine tavaroineen evakkoon tulivuorenpurkauksen tieltä vain muutamaa viikkoa aiemmin.

Sivu 77. Ben taittamassa matkaa tuhkan täyteisillä teillä.

Sivu 78. Ben ei lainkaan lämminnyt ajatukselle siitä, että hän etsisi Penipestä itselleen vaimon ja perustaisi sinne perheen.

Sivu 79. Vilkkaana vaalipäivänäkin saimme ravintolassa henkilökohtaista palvelua ja herkullista ruokaa.

Sivu 79. Sillä meidän lisäksemme ravintolaan syömään oli raskinut saapua vain yksi pariskunta.

Sivu 79. Kylmässä vuoristokylässä oli vielä myöhään illalla satamäärin ihmisiä odottamassa paikallisvaalien tuloksia.

Sivu 80. Alausin kaupunki, jossa tiemme Benin kanssa valitettavasti taas erosivat.

Sivu 87. Aurinkoinen Adri tarjosi minulle maaseudun talostaan turvapaikan pariksi viikoksi, jotta sain lepuuttaa kipeytyneitä polviani parhaassa mahdollisessa paikassa.

Sivu 88. Suurmies, Saraguron painipäällikkö ja luokkansa presidentti Santiago.

Sivu 88. Saraguron pikkukoululaiset valmiina lähtemään Pawkar Raymi- festivaaleihin.

Sivu 88. Myös paikallinen parantaja oli saapunut festivaaleille.

Sivu 88. Tiet olivat niin mutaisia, että jouduin irrottamaan lokasuojat ja siitä huolimatta pyörää piti puhdistaa tuon tuosta. Onneksi juoksevaa vettä oli aina jossakin lähellä!

Sivu 89. Kyllähän kelpasi taas polkea polkupyörää tuolla tiellä!

Sivu 89. Polveni olivat vieläkin kankeat, joten en nyt poikkeuksellisesti kauheasti iloinnut näistä Etelä-Ugandan raatelevan jyrkistä nousuista.

PERU

Sivu 92. Peru yllätti minut heti alkuunsa trooppisen vihreillä riisipelloillaan.

Sivu 92. Nukuin yöni tuossa huoltoaseman harmaalla kattoterassilla.

Sivu 92. Oli mukavaa maistella Perussakin kosteaa trooppista lämpöä ennen nousua vuoriston viileyteen. Ihan kuin olisin ollut taas Aasiassa, ajattelin polkiessani.

Sivu 92. Tie kulki kapeassa jylhässä kanjonissa.

Sivu 93. Poika jonka nimen olen unohtanut, polki seurassani usean kilometrin ajan, vaikka oli melkoisen kylmä ja satoi vettä.

Sivu 94. Leymebamba kylän aukio.

Sivu 95. Rouva kertoi minulle, että mekon kutomiseen kuluu aikaa kokonainen kuukausi. Tuumasin hänelle, että olisi polkenut kovin pitkälle jo siinä ajassa!

Sivu 95. Pienen tauon jälkeen taas korkealle vuoritien huipulla.

Sivu 99. Tie Jeesuksen yläpuolella oli pitkä ja yksinäinen.

Sivu 99. Herra Peruna kertoi minulle että olen matkalla ylängön ikuiseen hiljaisuuteen, el Silencioon.

Sivu 99. Joskus elämän polulla on paljon kiviä.

Sivu 100. "Jaahas olisikohan tuossa mökissä hyvä viettää yö", mietiskelin ja päätin ottaa selvää.

Sivu 100. Kyllähän mökin täydellisessä hiljaisuudessa kelpasi yöpyä. Harmi vaan, että mökin maapohja oli kuoppainen kuin perunamaa, joten hyvää nukkuma-asentoa oli vähän hankalampi löytää.

Sivu 101. Onneksi maltoin vihdoin hidastaa vähän polkemistahtiani ja saatoin siten nauttia Cherryn ja JoJon iloisesta seurasta tien päällä.

Sivu 103. Cherry ja JoJo polkivat ensimmäistä kertaa elämässään yli 4000 metrin korkeudessa.

Sivu 103. Maria pahoitteli minulle, että on ollut koko elämänsä ajan sinkku, eikä siihen tulisi enää muutosta.

Sivu 104. Liekö missään olevan niin järisyttävän kauniita vuoriteitä kuin Perussa?

Sivu 104. No eipä taida!

Sivu 105. Härkä nautiskeli viimeisistä hetkistään lehmänä.

Sivu 105. Kaikkeen sitä tuleekin tien päällä törmättyä.

Sivu 106. Matkamme jatkui jylhässä aavikkokanjonissa, jossa oli vaarana tulla putoavan kiven murskaamaksi.

Sivu 106. Hylätty kaivoskylä oli sen viimeisille asukkaille mitä karuin asuinpaikka.

Sivu 108. Canon del Pato kapea tie on jyrkkine rotkoineen ja kymmenine tunneleineen murhaavan vaarallinen.

Sivu 114. JoJo kuunvalossa hohkaavaan Huascaran vuoren juurella.

Sivu 115. Polkupyöräilyä Cordillera Blancan maisemissa.

Sivu 115. Sieltä alhaalta tuli taas noustua pitkälti yli 4000 metrin korkeuteen.

Sivu 116. Tähän kaunottareen rakastuin ensisilmäyksellä.

Sivu 116. 4676 metrisen Portachuelo de Llanganuco huipun toisella puolella ne maisemat vasta kauniita olivatkin!

Sivu 116. Ihan kuin olisin ollut taas Himalayalla, mutta ei, Perussa oltiin ja edessäni kohosi italialainen Matogrosso kirkko ja maailman toiseksi korkein vuorijono,

Sivu 117. Nopeasti ohitse lentäneitä ystävyyksiä tienpäällä. Maaseudulla ei ole kahdeksan tunnin työpäivän rasitetta ja urapaineita, joten ihmisillä on usein aikaa jutella polkupyöräilijän kanssa.

Sivu 118. Matogrosso kirkko Chacasin kylässä.

Sivu 119. Lounaspaikkani kukka-asetelmia.

Sivu 119. Hämmentävän kaunis ja heleä jäätikköjärvi.

Sivu 119. 4906 metrinen huippu alkoi lähestyä pikku hiljaa.

Sivu 119. Pahus soikoon, huipulta ei oltu lanattu lumia.

Sivu 120. Liika on liika, eihän yhdenkään ihmisen mieli kestä tällaista maisemien ilotulitusta.

Sivu 123. Nathanin ja Cherryn kanssa muodostimme nyt etenevän kolmikon.

Sivu 124. Meille ei kelvannut maatilan suoja, joten telttailimme ulkona pakkasyössä. Cherry reippaana kokkasi meille kaikille maittavan lämpimän illallisen.

Sivu 125. Mies läheisestä talosta tuli toivottamaan meille hyvät huomenet kylmään aamuleiriimme.

Sivu 126. Siskokset eivät tahtoneet uskoa, etten kanna mukanani karamellejä.

Sivu 127. Aamuauringossa kylpevä kylä, josta toivoimme löytävämme täytettä ruokalaukkuihimme.

Sivu 128. Kymmenien kilometrien mittainen mutkikas alamäki kannusti meitä hulluttelemaan vauhdilla. Täällä alhaalla alle 1500 metrissä oli jo melkoisen lämmin.

Sivu 130. Ja heti miten tie lähti uuteen nousuun rotkon pohjalta 1350 metristä ylös 4800 metriin.

Sivu 130. Tällainen totinen ja vakava gangsteri-kolmikko me sitten olimme.

Sivu 135. Sairaan Nathanin meno oli tuskaisen hidasta, mutta pientä lohtua hänelle lienee tuoneen nämä vuoritien huipun sensaatiomaiset maisemat.

Sivu 136. "En ole nähnyt mitään tällaista elämässäni", huudahti Cherry katsahtaessaan näitä 4999 metrin korkeudesta avautuvia maisemia.

Sivu 137. Rapaz kylän uskomattomia viljelyksiä huiman korkeiden ja jyrkkien vuorten rinteillä.

Sivu 137. Mies kutsui meidät perunasopalle ja saimme saman tien majapaikankin heidän perheensä toisesta talosta.

Sivu 137. Hiirenhiljainen, keskellä vuorten luonnollista rauhaa sijaitseva Parquin-kylä.

Sivu 138. 4900 metrinen huippu villissä erämaassa.

Sivu 138. Perulainen taideteos vuorenrinteellä.

Sivu. 138. Yöleiri vuorten korkeuksissa.

Sivu 139. Perun upeaa ylänkömaata Marcapomacochan läheisyydessä.

Sivu 146. Olipa hienoa palata pääkaupungista Limasta takaisin vuorille. Nukuin ensimmäisen yön tässä savimökissä.

Sivu 146. Keuhkoni eivät olleet tervehtyneet täysin pääkaupungissa Limassa ja 4930 metrisellä Punta Ushuaycalla olin hiljaista poikaa.

Sivu 148. Häkellyttävän hieno oikopolku kristallinkirkkaan vesistön yllä. Huomaa edempänä jyrkällä vuorenrinteellä kiemurteleva polku, jota tulin kulkemaan.

Sivu 148. Antoisaa elämää jyrkänteen reunalla.

Sivu 149. Vilcan läpi virtaava monikerroksinen kauneus.

Sivu 149. Rio Caneten vuoristoon kaivamaa kauneutta.

Sivu 149. Näin jälkeenpäin miettien oli kyllä vaivan arvoista lähteä pyörälenkille Etelä-Amerikkaan.

Sivu 149. Päivän ensimmäinen ihmiskohtaaminen. Iloisesti jutteleva paimen keräili toimensa ohessa lantaa polttoaineeksi vaimonsa hellaan.

Sivu 150. Tylyn brutaali nousu, Punta Pomacocha 4990m.

Sivu 151. Leiripaikka oli kyllä kaunis, mutta en saanut unta 4800 metrin vähähappisessä ilmassa, kun nenäni oli niin tukossa ettei siitä ollut hengittämiseen.

Sivu 151. Aamulla olin vaisua poikaa, mutta siitä huolimatta poljin taas seitsemän tuntia pyörää vuoristoteillä.

Sivu 155. Perheeni Ayacuchossa.

Sivu 158. Kulkemani tie Andien Amazonin puoleisilla rinteillä.

Sivu 158. Eipä pitänyt kiirettä tässä korjaamossa, mutta ei sitä ollut kyllä havaittavissa muuallakaan kylässä.

Sivu 159. Pikkuinen ja vikkelä uimakaverini.

Sivu 160. Sademetsän halki takaisin vuoren korkeuksiin puskeva hillittömän kaunis tie.

Sivu 161. Pystytin telttani puunhakkaajan keittiön suojaan rankalta sateelta.

Sivu 163. Yksi Cuscon vanhoja eloisia katuja.

Sivu 164. Kerrassaan herkullista ruoka tarjoava perinteinen lounasravintola Cuscossa.

Sivu 167. Näkymä majapaikastani pienessä vuorikylässä. Illat ovat rauhallisia, eikä ilmoilla kaiu koneellisten ilmastointien meteli, kuten kehittyneessä maailmassa. Täällä osataan kyllä rakentaa hengittäviä taloja luonnonmateriaaleista.

Sivu 168. Olin perheen majatalon ensimmäinen ulkomaalainen vieras.

Sivu 171. Pahus vieköön eksyilin vähän ylängöllä, kun siellä kulki tien tapaisia reittejä joka suuntaan.

Sivu 171. Aamulla teltan sisällä oli kymmenen astetta pakkasta, mutta aamuaurinko oli niin lämmin, että pian sain riisua toppatakin pois päältäni.

Sivu 172. Oikeasti olin kulkemassa toiseen suuntaan, mutta tämä menosuunta näytti valokuvassa paremmalta! Taustalla Abra Azuca, joka oli korkein tie jolla poljin E-Amerikassa, 5130 metriä.

Sivu 172. Tämä tie kulki 25 kilometrin matkan ajan yli 4900 metrissä.

Sivu 172. Upeat järvet Huacullon kylän laitamilla. Tuolta terävän vuorenhuipun takaa laskin järven rannalle.

Sivu 172. Tämän pitää olla maailman mahtavin jalkapallostadioni!

Sivu 175. Olin yhtä suurta hymyä löytäessäni rouvan kaupasta kaikenlaisia herkkuja, jopa runsaasti erilaisia hedelmiä ja kasviksia, vaikka niitä ei tässä ikuisten yöpakkasten maassa kasvakaan.

Sivu 175. Hmm, elämän vaikeita valintoja.

Sivu 175. Poljin täydeksi yllätyksekseni Smurffien kylään.

Sivu 177. Jee! Uusi perheeni tienpäällä!

Sivu 178. Voi sentään, Geraldine ja Oliver toivat lapsensa Peruun telttailemaan pissan katkuiselle ja rekkojen metelöimälle poliisiaseman takapihalle.

Sivu 178. No se ei näyttänyt lainkaan haittaavan teltassa täydellä höyryllä leikkiviä Amaliaa ja Estebania.

Sivu 178. 5800 metrinen tulivuori Misti.

Sivu 178. Päätin sitten valita villiä rinnettä alas vievän oikopolun. Kaupunkikin näkyi alhaalla tasangolla.

Sivu 178. "Oikopolku" saapui jokikanjoniin ja kulku alkoi käydä raskaaksi alamäessäkin.

Sivu 179 Kapea rotkossa kulkenut jokikanjoni päättyi syvään pystysuoraan pudotukseen kallionkielekkeeltä. Ei muuta kuin takaisin päin...

Sivu 179. Ylämäessä se elämä vasta kuluttavaa olikin...

Sivu 179...ja piikikästä.

Sivu 179. Pääsin pois jokikanjonista ja pyörää oli jo helpompi taluttaa.

Sivu 180. Pääsin takaisin tienvarteen parahiksi ennen auringon lopullista laskua, joten ehdin paikkaamaan piikkipuskiin tyhjentyneitä renkaitani.

Sivu 184. Olimme tien päällä nyt varsinainen karavaani.

Sivu 184. Ei lapsia tarvitse niinkään opettaa, he matkivat tavoista parhaat luonnostaankin. Esteban oli jo ymmärtänyt esimerkkini kautta, että on ihan turha istua, jos kerran voi maatakin!

Sivu 188. Tyynen valtameren rannikon syvää, mutta yksinkertaisen kaunista harmautta.

Sivu 189. Kyllä Estebaninkin kelpasi keräillä kiviä ja kotiloita matkamuistoiksi taskuihinsa tältä upealta rannalta.

Sivu 188. Vaikka niin vuoristoelämästä nautinkin, oli se aivan yhtä mahtavaa taas kuunnella meren kohinaa ja haistella sen ainutlaatuisia tuoksuja.

Sivu 189. Suuri ystäväni Esteban.

CHILE

Sivu 193. Löysin keskeltä aavikkoa Hare Krishnojen maatilan ja mitä upeimman majapaikan sen suojasta.

Sivu 193. Osallistuin itsekin ruuan valmistukseen auttamalla papujen kuorimisessa.

Sivu 194. Päivähuilini aikana keittiössä kokattu ruoka oli järisyttävän herkullista.

Sivu 196. Maailman kuivimmalla aavikolla vihreyttä oli ainoastaan paikoissa, joihin ihminen oli siirtänyt vuoristosta alas virtaavan joen vettä.

Sivu 197. Tämä herra oli saanut tarpeekseen Euroopan säädöksistä ja oli muuttanut jo ajat sitten takaisin kotimaansa syrjäisen vuoriston rauhaan.

Sivu 200. Matkalla kohti tulivuorten syleilyssä höyryäviä kuumia lähteitä.

Sivu 201. Kyllä kelpasi polskutella Polloqueren maailman parhaissa kuumissa lähteissä.

Sivu 202. Yareta-kasveja antamassa väriä ylänköaavikolle.

Sivu 202. Tyhjentyneen kylän hiljaiseksi jäänyt kirkko.

Sivu 205. Aamuvirkkuja ihmisiä Enqulcan kylän hiljaisella raitilla.

BOLIVIA

Sivu 207. Salar de Uyuni

Sivu 208. San Juan, kylä Bolivian Altiplanolla.

Sivu 209. Tienvarren kalliomuodostelmat loivat läheisyyden tuntua suurpiirteisyyden valtakunnassa.

Sivu 209. Kisko sai toimia tyynynä siestallani.

Sivu 211. Laguna Hedionda.

Sivu 211. Maisemat olivat kauniita ja ilma niin kylmää, että hampaitani vihloi polkiessani.

Sivu 211. Maisemien ilotulitus ei ottanut loppuakseen.

Sivu 212. Olin kuin pikkupoika maailman suurimmassa hiekkalaatikossa.

Sivu 212. Laguna Colorada.

Sivu 212. Majatalon isäntä Laguna Coloradalla.

Sivu 213. Ilman leveärenkaista paksupyörää, oli ruoho aina vihreämpää kumpujen toisella puolen.

Sivu 213. Laguna Verde, viimeinen tapaamani kaunotar Boliviassa.

CHILE

Sivu 217. Ystävykset olivat lähdössä yöksi aavikolle pitämään San Pedro-seremoniaa ja ottamaan sitä myötä yhteyttä esi-isiinsä.

Sivu 217. Pystytin telttani parhaaseen tuulensuojaan miljoonien tähtien hotellissani.

Sivu 219. Päivän toisessa leirissä sain olla rauhassa kansallispuiston suojelijoilta.

Sivu 220. Salar de Aguas Calientes. Kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa.

Sivu 221. Kaivoksen ystävälliset päivystäjät hemmottelivat minua vieraanvaraisuudellaan.

Sivu 221. Paso Sicon kuumaista maisemaa.

Sivu 222. Löysin majapaikan hylätyn kylän autiosta talosta. Tuiki tarpeellinen tuulensuoja yötä vasten sai kyllä helposti hymyn kasvoilleni.

Sivu 222. Virtaavan veden tuoksu ja melodinen lorina elähdyttivät elämääni pitkän kuivan jakson jälkeen.

Sivu 235. Vuorenrinteet Saltan laitamilla tarjosivat upeita reittejä maastopyöräilyyn.

Sivu 236. Rosvokaksikko valmiina seikkailuun!

Sivu 239. Tomi ihastelemassa Andien valtavien vuorten alarinteitä.

Sivu 238. Alemania.

Sivu 239. Tomin uusi villi ystävä Pikku Pancho.

Sivu 242. Cafayaten laitakaupungin katuja.

Sivu 242. Cafayatessa oli patinoitunut, maanläheinen, rauhallinen ja ystävällinen tunnelma.

Sivu 248. Adolfo ja Carlos kuljettivat meidät vauhdilla vuorten korkeuksiin.

Sivu 249. Vuorille kannatti tulla ja siellä kelpasi taas olla.

Sivu 250. Tomin elämän ensimmäinen päivä vuoristossa polkupyörällä!

Sivu 251. No, alamäessä ja myötätuulessa herraa vielä hymyilytti.

Sivu 255. 4500 metrissä Tomi alkoi hymyilyn sijaan puhumaan syvällisiä viisauksia.

Sivu 256. Kulkumme hirmuisen kovaan vastatuulen oli varsin hidasta.

Sivu 256. 4750 metrisen huipun lähestyttyä Tomi kärsi yhä pahemmin vuoristotaudista, eikä juurikaan jaksanut enää polkea pyöräänsä

Sivu 256. Tomi vetäytyi kipujen kourissa lepäämään Refugion lattialle.

Sivu 259. Vietimme yön Jeesuksen hoitamalla viinitilalla.

Sivu 259. Tilan lapset ilahtuivat odottamattomista vieraista.

Sivu 260. Autiotalo talo soi meille mainion majapaikan.

Sivu 261. Tomi oli ollut kiltisti ja vein hänet suklaapuotiin.

Sivu 261. Karun vuoriston yksinkertaista kauneutta.

Sivu 261. Jyhimmät Andeista alkoivat lähestyä.

CHILE

Sivu 264. Chilen rajamiehet toivottivat meille mitä parhainta matkaa heidän kotimaassaan.

Sivu 264. Chilen puolella haisi raha ja luonnon tuho.

Sivu 265. Majatalon rouvat hemmottelivat meitä ja muita vieraita rautaisella ammattitaidollaan.

Sivu 266. Eriskummallisen perheen nuorin herra.

Sivu 268. Majapaikkamme hylätyllä virkistysalueella.

Sivu 269. Haaleaa pikakahvia kylmässä, kosteassa ja kolkossa ravintolassa.

BRASILIA


Sivu 281. Brasilian matkamme alkoi vieraanvaraisen Auridebsonin rennon perheen hoivissa.


Sivu 284. Moottorin lailla aina ja koko ajan höpöttävä keittiövälinekauppias ystävämme.


Sivu 284. Tomi sai matkaverikseen Fabiano Diasin oman vanhan laudan. Asiantuntevasta sheippaamosta saimme myös vinkkejä tulevan reittimme parhaista surffi-paikoista.


Sivu 285. Rantabaarin pitäjä, jonka ravintolan hiekkaisella lattialla telttailimme yön.


Sivu 288. Matkamme jatkui dyyynialueella lähellä rantaa.


Sivu 288. Surffilaudat kulkivat hyvin matkassa mukana, eikä edes tuuli riepotellut pyörää pahasti.


Sivu 289. Jorge, Isäntämme Prainhassa.


Sivu 290. Tomi oli surffannut jälleen auringonlaskuun asti Prainhan sotkuisia aaltoja.


Sivu 290. Kotikatumme Prainhassa.


Sivu 290. Kotitalomme Prainhassa. Vastaava viereinen talo oli jo puoliksi romahtanut.


Sivu 291. Ystävykset Tomi, Rääpäle ja Vanha Rouva.


Sivu 293. Maisemat surffaavien pyöräilijöiden valtatien varrella.


Sivu 293. Keräsimme katseita ja ihmetystä rannalla kulkiessamme. Taustalla Iguapen täydelliset aallot.


Sivu 296. Ystävykset iguapessa: Pepeu, Tomi, Zappa ja Ugo.


Sivu 298. Tiemme ulos Iguapesta kulki pienen vihreän rantametsän kautta.


Sivu 299. Paluu rannalle yli dyynien kävi työstä.


Sivu 299. Vastatuuli oli kova, alusta pehmeä polkea ja ilma kostean kuumaa.


Sivu 299. Kookokset piristivät kovaa työskentelevien polkijoiden mieltä ja tarjosi keholle sen kaipaamia mineraaleja.


Sivu 299. Lautturi työnsi meidät puukepillään laguunin toiselle puolelle.


Sivu 299. Jäimme yöksi laguunin rannalle.


Sivu 304. Tomi ja Alex


Sivu 307. Perheen naiset jäivät nauttimaan rennosta aamusta Prainha do Canto Verden tuulisessa kylässä.


Sivu 310. Huoneemme loistohotellissa.


Sivu 310. Huoneestamme avautui upeat merinäköalat.


Sivu 311. Lossi kuljetti meidät leveän joen yli ja vieressä uivat delfiinit saattoivat matkaamme.


Sivu 312. Espanjasta Pipaan muuttanut isäntämme Rafael.


Sivu 311. Azul ja Gustavo. Myös ystäviemme matka päättyi aika lailla Pipaan. He muuttivat pian Argentiinan Patagoniaan ja perustivat siellä perheen.


Sivu 321. Viimeinen päivä tien päällä.


Sivu 321. Tomillakin oli nyt ketju kireällä.


Sivu 321. Poljimme pienen ja hiljaisen kalastajakylän halki.


Sivu 321. Minkä paratiisimaisen paikan saimmekaan kokea!


Sivu 322. Taustalla näkyi jo Baia Formosan kylä, mutta vielä minulla ei ollut harmainta aavistuskaan siitä, että matkamme tulisi päätökseen seuraavassa kylässä.


Sivu 323. Nousuvesi uhkasi saartaa meidät rannalle, mutta ehdimme juuri ja juuri polkemalla Baia Formosaan.


Sivu 323. Baia Formosassa riitti surffaja ystäviä.


Sivu 323. Baia Formosa, kaunis lahti.


Sivu 324. Näkymä vuokraamamme ränsistyneen ja kohtuuttoman kalliin talon edustalta.


Sivu 324. Biloloia tunnetaan myös nimellä Big Rider ja keittiössään ollessaan hän on Master Chef.


Sivu 324. Irwing ei surffannut, mutta oli usein menossa mukana jossakin taustalla.


Sivu 324. Nuori, energinen ja avulias ystävämme Pikkuenkeli, Anjino.


Sivu 325. Ystävämme ja surffilautamme jäivät odottamaan meitä Baia Formosaan.






.








 












 




Kuukauden suosituimmat

500 kilometrin perhepyörämatkalla Portugalissa

Fillareilla Virossa

Brasilia

Burundi-Tansania

Polkupyörällä maailman ympäri - kuvitus

Argentiina-Chile

Argentiina

Uganda

Lämmittely