Keväisiä ajatuksia kotisohvalta
Tulin Suomeen viisi kuukautta sitten. Siitä huolimatta että tulin sairaslomalle, päässäni pyöri ajatuksia matkan jatkamisesta mahdollisimman nopeasti ja siitä mitä teen tuona Suomessa vietettävänä aikana.
Nyt on kevät jolloin halusin jatkaa matkaa, mutta en siis ole palaamassa tienpäälle. Kuten olen aiemmin useasti kertonut, minulla oli Afrikassa ja Suomeen tullessa haastavat ajat, olin unenpuutteen väsyttämä, selkäjumin rampauttama, kyseenalaistin valitsemani elämäntavan mielekkyyden ja kävin henkistä taistelua säilyttääkseni uskon siihen. Tuntui, että haluan jatkaa matkaa normaalisti, mutta en todellisuudessa tiennyt oliko haluni sittenkin jatkaa opiskelua, tehdä työtä tai alkaa rakentaa ja turvata elämääni muulla tavalla Suomessa.
Luottamukseni on horjunut ja olen pelännyt tulevaisuutta. Afrikassa ja kotiin tullessa minulla oli alituinen tapa suunnitella ja järjestää tulevaa elämääni erilaisilla ajatusmalleilla siitä mikä olisi parasta elämäni kannalta, eli hain turvaa suunnitelmista ja edessä odottavista asioista, jotta voisin luottaa itseeni nyt ja tässä. Olennaiset asiat elämässä tulevat kuitenkin suunnittelematta ja niitä odottamatta.
Vaikka takaiskuja ja vaivoja on tullut, en ole ainakaan vielä juurikaan muuttanut tai yrittänyt muuttaa elämääni, eli tapaani tehdä ja ajatella asioita. Mutta olen odottanut, odottanut ja odottanut, että aika tuo tullessaan kaiken mitä sillä on tuotavinaan.
Kerran olimme isäni kanssa olohuoneessa. Musiikki tai tv ei pitänyt meteliä. Oli hiljaista. Isä makasi sohvalla ja minä hänen takanaan sängyllä. Isä vain tuijotti ulos ja hänen olemuksensa oli rauhallinen. Oma pääni oli pyörällä, olin väsynyt ja ajatukset veivät minua minne lie satumaailmoihin. Ymmärsin, etten osaa olla hiljaa. Tiesin, ettei se ole olennaista mitä teen tulevaisuudessa, vaan kaikki tulee kyllä itsestään, jos vain malttaisin levätä ja olla mielen luonnollisessa hiljaisuudessa. Ongelma ei ollut asioissa, vaan omassa villissä mielessäni. Ymmärsin, ettei sitä rauhaa, jonka näin isässäni voi etsiä. Voin vain tiedostaa sen puutteen, päästää irti huolista ja seurata mitä tapahtuu.
Ehkä päivien, viikkojen ja kuukausien kuluessa alan yhä syvemmin ymmärtää, että kaikki asiat todellakin kulkevat oikeaan suuntaan nytkin kun en käytännössä tee mitään. Itse asiassa koen, että ainoa oikea ja viisas ratkaisu oli pitää matkaamisesta taukoa, jonka verrattain kiihkeä rytminen elämä ei ehkä ole jättänyt aikaa käsitellä asioita, joita olen matkalla kokenut, ajatellut ja tehnyt. En ymmärtänyt pitää taukoa, mutta elämä järjesti minulle sellaisen. Nyt minun on vain ymmärrettävä nauttia tästä ajasta, oppia elämään jälleen olevassa hetkessä, joka on ainoa aika jolla on väliä. Se miten elän tässä hetkessä määrää sen miten elän tulevaisuudessa ja se miten olen elänyt menneissä hetkissä on määrännyt sen miten elän juuri nyt.
Vasta viime viikkoina selkäni on saapunut terveyteen, jossa voin päivittäin elää ilman suuria rajoituksia. Voin taas käydä kaupassa ilman selän ja niskan puutumista niin, että päästä heittää ja keskittymiskyky katoaa. Voin jopa istua ja seisoa pidempiä jaksoja ilman, että joudun maksamaan siitä kovan hinnan ärtyneen niskan takia seuraavina päivinä.
En tiedä kumpi oli ennen muna vai kana, mutta mielenikin on rentoutunut, olen nukkunut paremmin ja päätäni eivät vaivaa jatkuvat ajatukset tulevaisuudesta, vaan olen luonnollisemmin hetkessä. Pystyn nyt myös elämään ilman kovaa ponnistelua vaativaa ja kehittävää projektia, joista oli vaikea päästää irti, sillä Suomessa ollessanikin valmistelin kirjaa ja valokuva projekteja. Vasta viimeisinä viikkoina olen ollut valmis "projektimattomaan" tilaan eli lepoon, jota vaivani niin suuresti ovat kaivanneet, mutta jota en ole osannut niille antaa, vaikka kuinka yritinkin.
Helsingissä käytyäni vierailin myös yliopiston maantieteen laitoksella ja sen ilmapiiri ei tuottanut suurtakaan vetovoimaa, vaan pikemminkin ehkä työntövoimaa palata takaisin Afrikkaan ja tienpäälle tekemään sitä minkä parhaiten taidan. Eli tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä etten ala opiskella syksyllä, vaan etsin mahdollisesti töitä ja alan säästää rahaa matkani jatkoa varten. Ryhdyn myös kuntouttamaan itseäni tienpäälle paluuseen, kunhan olen ensin levännyt niin pitkään kun se tuottaa enemmän hedelmää kuin tekeminen.
